hyppää sisältöön
Männikkömetsä Koti
KotiPalvelutReferenssitTiimiTarinaKäpyjäOta Yhteyttä
Menu
Sulje

Kirjoitukset aiheesta Kansainvälisyys

3 + 1 huomiota kansainvälisten opiskelijoiden osallisuuden edistämisestä korkeakouluissa

Mitkä perusasiat on hyvä laittaa kuntoon, kun mietitään toimenpiteitä, jotka edistävät kansainvälisten opiskelijoiden osallisuutta korkeakouluissa? Kuluneen vuoden aikana olemme tehneet lukuisia projekteja, joiden tavoitteena on ollut edistää kansainvälisten opiskelijoiden osallisuuden kokemusta korkeakouluissa ja tukea heidän kotoutumistaan. Matkalla on tarttunut hihaan muutama pätevä huomio, joita on tarpeen muistutella itselleenkin säännöllisesti. Siksi päätin tarttua kynään ja kirjata pari ajatusta tuoreen Kävyn muotoon.

Miksi pyörä pitää aina keksiä itse kv-kentällä?

Kv-kentällä painitaan harmittavan usein saman ongelman parissa yksin samaan aikaan useassa eri kaupungissa. Tämä aiheuttaa tehottomuutta ja hidastaa kehitystoimenpiteitä. Tiivistimme Käpyjä-blogiin, millaisissa teemoissa ratkaisuja tulisi pohtia yli kaupunkirajojen ja millaisia ovat jo käytössä olevat toimivat ratkaisut, joita kannattaisi soveltaa nykyistä laajemmin eri korkeakoulukaupungeissa.

Kansainväliset opiskelijat hukataan tietoisesti ensimmäisen vuoden keväänä

Miten kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita tuetaan systemaattisesti suhteiden luomisessa opiskeluyhteisöön ja yhteiskuntaan fuksisyksyn jälkeen? Tiivistimme havaintomme ja ehdotuksemme tähän Käpyyn.

Lisää kirjoituksia
Männikkömetsä Footer
Männikkömetsä Logo

Männikkömetsä Oy

Olemme monialainen joukko ikuisia henkisiä opiskelijoita, joilla on monen vuoden kokemus korkeakoulujen, kaupunkien ja julkisten hankkeiden parissa työskentelystä. Hyödynnämme vahvoja verkostojamme työssämme ja räätälöimme projektit aina asiakkaan ja tarpeen mukaan.

Männikkömetsä Oy
Puhelinnumero:
0449705500
Nivankuja 4 as.3
40500 Jyväskylä
Y-tunnus:
3117093-4

Ota rohkeasti yhteyttä

Jes, mahtavaa! Viesti lähti mallikkaasti matkaan.
Huups... Jokin meni päin honkia. Voisitko vielä kokeilla uudestaan.

Tärkeitä linkkejä

EtusivuRatkaisutReferenssitTiimiTarinaKäpyjä
RekisteriselosteEvästepolitiikka
Copyright ©
Männikkömetsä Oy
Nämäkin kotisivut yritykselle on toteuttanut Janne Parri

Keksejä kaikille!

Mekin käytämme evästeitä (eli keksejä) kaiken maailman hämäriin tarkoituksiin. Onhan tämä ihan OK sinulle? Jos haluat lukea lisää kekseistä, niin se onnistuu tämän linkin takaa.

Hyväksyn kaikki evästeetHyväksyn välttämättömät evästeetSulje